Kuvia ja tunnelmIa valkosipulifestareilta 19-8.2023

Muutaman vuoden tauon jälkeen päästiin käädyttämään kunniakynsilaukkaajat ja yhdistys halusi muistaa pitkäaikaisia aktiivijäseniä, jotka ovat tärkeitä yhdistykselle. Käädyt saivat Eevi ja Kari Tolonen ja käädyttäjänä toimi yhdistyksen puheenjohtaja Anna-Maria Kantola Rita Yli-Ollilan avustamana.

Aurinkomäen lavalla lanteita liikutti ”Suomen Elvis” Aron & Cool Company joka veti koleasta ja hieman tihkusateisesta säästä huolimatta mäen täyteen kuulijoita.

Lapset ja lapsenmieliset sai liikkeelle Palomestari Ruisku rouvansa kanssa.

Myös valkosipulituotteita oli mukavasti tarjolla. Festarien vakiokävijöihin kuuluu jo vuodesta 1993 paikalla ollut Ruukin Kastikkeet oy ja eräänlaista 30-vuotisjuhlaa vietti myös virolainen Olde Hansa, joka oli paikalla 30 vuoden tauon jälkeen. Heidän valkosipuliunelmansa saikin kovasti kehuja joskin myös Ruukin kastikkeet upposivat yleisöön.

 Festareilla kuultiin myös ensiesitys Matti Saartamon runosta Oodi valkosipulille, lausujana Rita Yli-Ollila.  

Valkosipulifestarit 20.8.2022

Valkosipulia juhlittiin Keravalla 20.8. helteisessä säässä. Valkosipulijätski teki kauppansa ja etenkin iltapäivällä väkeä oli melkein ruuhkaksi asti.

Virallisesti festarit avasi yhdistyksen puheenjohtaja Anna-Maria Kantola toivottaen pitkän koronatauon jälkeen väen tervetulleeksi nauttimaan valkosipulista, musiikista ja yhdessäolosta.

Aurinkomäen lavalla nautittiin musiikista ja etenkin Mölyapinat sai nuoren yleisön pomppimaan ja hyppimään kuumuudesta huolimatta. Lapset pääsivät hetkeksi helteestä varjon alle piirtelemään ja hienoja kuvia yhdistykselle jäi tälläkin kertaa.

Bluestunnelmia tarjosivat BabyBoy Varhama & OkieBoys ja Lowdown  Flyers.

Valkosipulifestivaalit 2019

Valkosipulifestarit järjestettiin Keravalla 17.8.2019.
Kuvia vuoden 2019 festareilta:

Valkosipulifestivaalit 17.8.2019

Valkosipulifestivaaleja on järjestetty vuodesta 1986. Yle raportoi festivaaleilta vuonna 1995: